tiistai 28. lokakuuta 2014

Viikko 3 ja 4

Kolmas viikko oli tosi turhauttava! Mikään ei mennyt suunnitelmien mukaan. Edellisellä viikolla tekemäni seula ei onnistunut, kuva ei ollut valottunut kunnolla ja kun tein painokokeiluja, niin väri ei tullut seulasta läpi kaikista kohdista. Kuva oli röpölöinen ja epäsiisti, joten päätin aloittaa alusta. Lähdin muokkaamaan kuvaa, muutin resoluutiota yms.. Tein myös proto taskuja painokankaasta, mutta nekään ei onnistunut. En keksinyt miten olisin saannut taskut kiinnitettyä telineeseen.

Loppuviikosta meillä olikin Avoimien ovien päivä, jolloin en saanut mitään aikaiseksi. Oli tosi vaikeaa keskittyä omiin tekemisiin, kun väkeä kiertää ja olin itsekkin ajoittain "juontamassa". Seuraava viikko olikin jo syysloma.

Neljäs viikko sujui huomattavasti paremmin, kuin lomaa edeltävä viikko! Lomalla luonnostelin uuden säilyttimen ja päätin lähteä työstämään sitä eteenpäin. Tämä suunnittelma on huomattavasti yksinkertaisempi ja järkevämpi, kuin aikasempi! Lopulta tajusin, etten halunnut tehä perinteistä lehtisäilytintä, vaan monikäyttösemmän säilyttimen. 



























Ensimmäisissä suunnitelmissa tuote on kömpelö ja liian iso, sekä siinä on liian monta osaa. Olen nyt paljon tyytyväisempi uuteen suunnitelmaan.

Tiistaina suunnittelin tuotemerkkiäni ja nimeä tuotteelle, sekä esitettä. Ideoita oli yllättäävn paljon, yleensä tämmöisissä tehtävissä pää lyö tyhjää.. 

Tässä muutama luonnos logosta. Jostain syystä oman nimen sisältäminen tuotemerkissä tuntui luontevalta.








Keskiviikkona menin Mariankadulle. Jo ruokailun jälkeen lähdin sieltä säilyttimeni kanssa takasin Hyvoninkadulle viimeistelemään logoa ja esitettä. Käytin työssäni havupuuvaneria, enkä aluksi halunnut tehdä mitään pintakäsittelyä sille. Pidin sen vaaleasta lookista, mutta se näytti vähän keskeneräiseltä seillaisenaan. 

Välivaihe


Oikeanpuoleisessa kuvassa on kaksi kerrosta petsiä. Myöhemmin lisäsin vielä kolmannen kerroksen, jonka jälkeen se olikin täydellinen, juuri sopiva sävy ja peittävyys. 

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Viikko 2

Toisella viikolla tein lisää luonnoksia ja kehitin niitä eteenpäin. Päätin myös millaisen säilyttimen haluan tehdä ja piirsin siitä mittakaavakuvan hahmottaakseni tuotteen ulkonäköä.




Tämän jälkeen lähdin kehittämään idaa lisää.




Lopullinen luonnos tuotteestä on tämä. Luovuin "magazines, bills ja news" teksteistä, koska kun taskut tulevat hieman etukenoon, niin tekstejä ei näy, joten ne on ihan turhat mielestäni. 

Suunnittelin myös kuosin taskujen päälle, jota painaisin perinteisellä silkkipainolla. Lähdin kehittäämään idaa omista vanhoista printeistä, mutta ne printit alko tuntua jo niin kulutetuilta niin jätin ne pois ja lähdin kehittämään kokonaan uutta, mutta saman tyylistä. Ite pidän yksinkertaisesta ja graafisista printeistä. 




Tämä miellytti eniten printtiluonnoksistani. Viimeistelin printin kalvotulostusta varten ja lähdin valmistamaan seulaa.